Anne-Riikka Hanhelan tositapahtumiin perustuva romaani ei jätä kylmäksi

Anne-Riikka Hanhelan pysäyttävä romaani Riennän, Ruut, riennän elämään itseni näköiseen (Koikkela Kustannus) kertoo elämästä alkoholismin ja läheisriippuvuuden syövereissä. Romaanin päähenkilöitä ovat rakkauskaksikko Ruut ja Andrea, joiden kasvutarinoita kirjassa seurataan. Teos pohjautuu tositapahtumiin fiktiolla kiehtovasti höystettynä.

Jo kirjan ensimmäiset sivut kietovat mukaansa tiivistunnelmaiseen tarinaan riippuvuuksien varjostamasta elämästä. Teoksessa kuvaillaan kouriintuntuvasti niitä kaikkia tunteita ja kipeitä tilanteita, joita viinapiru tuo mukanaan asettuessaan ihmisten arkeen asumaan. Myös alkoholismin ja päihderiippuvuuksien hoidossa käytettävä Minnesota-hoito tulee kirjan lukemisen myötä tutuksi.

Räiskyviä tunteita, kuten suurta rakkautta, vihaa, raivoa, uskoa ja toivoa sekä dramaattisia juonenkäänteitä kirjassa riittää. On onnen hetkiä, kriiseilyä, kärsimystä, taistelua, synkkyyttä, pysähtymistä, henkisiä ponnisteluja ja valoa tunnelin päässä. Hanhela ujuttaa tarinaan myös kiinnostavia kurkistuksia päähenkilöiden sukujen historiaan ja suomalaiseen elämänmenoon eri aikakausina aina sota-ajalta nykypäivään.

Teos tarjoaa lukijalle mieleenpainuvan matkan Ruutin ja Andrean rinnalla kaikkine raastavine vaiheineen. Hanhela kirjoittaa rohkeasti ja avoimesti vaikeasta ja liian usean ihmisen elämää koskettavasta aiheesta. Kirja antaa toivoa ja lohtua – riippuvuuksista voi päästä irti ja selviytyä. Tarinaan on helppo eläytyä myös ilman henkilökohtaisia kokemuksia riippuvuussairauksista. Tämä romaani ei takuulla jätä kylmäksi.

”Esikoiskirjailija Anne-Riikka Hanhela on oululainen kasvatuspsykologi, aineenopettaja, kouluttaja, aviopuoliso ja reippaiden lasten äiti. Hän on visuaalinen taiteilijasielu, jolle merkityksellistä on tunnemaailman kokeminen.”

Sain kirjan arvostelukappaleen Koikkela Kustannukselta.

Tarinoita & tunteita Pohojois-Pohojammaalta!

Tekijä: Kirsi Kissis

I have the emotional stability of an Ikea table.