
Maailma palaa. Onnekseni löydän omaperäisen PeeKoon musiikin, joka koukuttaa ja vie mukanaan.
PeeKoo kertoo olevansa shamaani Kainuusta. Hänellä on yhteys henkimaailmaan ja hän kommunikoi kuolleiden ihmisten kanssa. Musiikkia PeeKoo kuitenkin tekee kotistudiollaan ihan tavallisille, eläville ihmisille. Ihmisille, jotka ymmärtävät, ettei kaikki ole näkyvää tai selitettävissä. Tuleva LP-levy 666 tapaa palvella Jumalia on kunnianosoitus tuonpuoleisessa maailmassa asuville hengille. Hän kuvailee musiikkiaan myös rouheaksi äijäpopiksi.
Pengon nettiä ja huomaan, että PeeKoo on tuottelias muusikko. Hän sanoo YouTube-kanavallaan julkaisevansa pikkuhiljaa tulevan levynsä materiaalia, joka on höystetty ”textitetyillä viiden pennin videoilla”. Hurmaavaa! Hän näyttääkin julkaisseen säännöllisesti uusia musiikkivideoita ja niistä huokuu hurja omistautuneisuus musatouhuille. Ihan sydäntä sykäyttää, että lapsuuteni kotihoodeilla Kuhmossa on nyt Karhunkankaan hittitakomo, joka puskee ulos hunajaa.
Katselen PeeKoon musiikkivideoita uudelleen ja uudelleen. Tenhoavan lofi-otteista taidetta viihdyttävine, joskus viiltävine lyriikkoineen ja tarttuvine melodioineen. PeeKoon laulanta ei jätä kylmäksi. Välistä biiseissä on mukana fiittailemassa muun muassa Jennittävä. Upeaa! Kuhmo vilahtelee aika ajoin videokuvissa ja biisien tarinoissa. Huumaannun. Pakko myöntää – olen jäänyt PeeKoo-koukkuun.
TOP 6 (66): KOUKUTTAVIMMAT PEEKOON BIISIT
Maaliskuun aurinko
Kevättalven aurinko on tosi korkeella,
poltan röökii partsilla
Sinä huudat alhaalta
”ala tulla jo, ota kamera”
Sinussa on jotakin kovin tuttua
Kysyt oonks mä KGB:stä vaiko huumekyttä
joka rastapäästä koittaa saada sulkaa hattuun
Jostain niin tutun sä oot jostain niin tutun oloinen nainen.
Rakkaus voittaa lopulta
Tiedän että tartten naisen
joka opastais mua rakastamaan
muitakin kuin vain itseäin.
Vituttaako Antero?
Joka arkiaamu viideltä mikrokahvisi lämmität
kuudelta kimppakyytiä räntäsateessa värjötät
seitsemältä haalareissa töiden loppumista odotat.
Ahaahahaaaaaaahaaa.
Vituttaako nyt Antero ettet käynyt kouluja?
Nää on meidän hoodit
Vittuilun suhteen meillä on nollatoleranssi.
Vain tervaskannot jää
Ei ole meillä raitsikoita mutta ura teissä
jotka pillurallikansa kyntänyt on meille.