Muistatko ne elokuvat, joita lapsena tai teininä tuijotit miljoona kertaa VHS:ltä tai joltain epämääräiseltä kaapelikanavalta? Sellaiset leffat, jotka syöpyivät aivoihin, vaikka ei ollut mitään hajua, olivatko ne oikeasti hyviä vai ei. Minulle yksi näistä on The Last American Virgin (1982). Se oli aikansa klassikko, tai ainakin kasariajankuvan likaisen realistinen heijastus.
Ei ole kestänyt aikaa – päinvastoin
Tämä elokuva ei ole vanhentunut hyvin. Ei sitten yhtään. Monet sen teemat ja kohtaukset ovat suorastaan brutaaleja nykypäivän standardeilla. Tarinan perimmäinen sanoma – jos sitä edes on – on kyyninen ja lohduton. Teinipoikien elämä kuvataan turhautuneena ja epäonnisena, mutta samalla naiset esitetään lähinnä tavoiteltavina objekteina. Leffa on täynnä teini-ikään liittyvää kömpelyyttä, virheitä ja noloutta – kaikki niin raakaa ja epäromanttista. Kun katson tätä nyt, narratiivin toksisuus ja seksistisyys suorastaan hyökyy päälle.
Mutta juuri tämä tekee elokuvasta tavallaan mielenkiintoisen aikakapselin. Se ei edes yritä olla poliittisesti korrekti, koska sellaista ajatusta ei ollut vielä olemassa 80-luvun alkupuolella samalla tavalla kuin nyt. Leffa on suoraan ja kaunistelematta oman aikansa peilikuva – kaikki se, mikä silloin oli sallittua, aiheuttaisi nyt kohun ja peruutuskulttuurin myrskyn. Ymmärrettävää.
Soundtrack – maailman paras?
Jos tästä elokuvasta pitäisi nostaa yksi ajaton elementti, se on soundtrack. Tässä on mukana 80-luvun alun kuumimmat hitit, joita nykyään kuulee kotona, nostalgisilla soittolistoilla ja elokuvissa, jotka yrittävät tavoittaa tuon aikakauden fiiliksen. The Police, Blondie, REO Speedwagon, Journey – lista on täynnä timanttia. Ilman tätä musiikkia koko elokuva ei todennäköisesti olisi jättänyt minuun niin syvää muistijälkeä. Se ei ole pelkkää taustamölyä, vaan soundtrack kantaa monia kohtauksia ja antaa niille tunteellista painoarvoa.
Entäs se leffa?
Tässä on se vaikea kysymys. Tunteako nostalgista vetoa tätä kohtaan, vai tuntuuko katsominen lähinnä kiusalliselta? Se riippuu täysin siitä, miten paljon on valmis katsomaan vanhoja elokuvia ajankuvana ja menneen maailman kuvajaisena ilman modernin moraalikoodin läpi suodatusta.
Mutta se soundtrack? Se on yhä maailman paras.
manykissis.blog 