Kuhmon Kamarimusiikin Kuhmo-talon konsertti 21. heinäkuuta osuu ja uppoaa. Kun tanskalainen sellisti‑säveltäjä Josefine Opsahl astuu lavalle, syntyy helteinen hetki, joka jää sydämeen.
Opsahl astuu lavalle coolit mustat kuteet päällään, korkkarit jalassa ja tukka kuin veistos, kokonaisuus, joka huokuu sekä taiteellista itsevarmuutta että tinkimätöntä tyylitajua. Ensimmäinen jousenveto ja siinä se on. Sydän tekee voltin, mieli huutaa oh yes! ja minusta tulee fanityttö kuin taikaiskusta. Hän ei ole sellisti, joka tyytyy istumaan selkä suorana ja soittamaan nuotit kauniisti läpi. Hän elää jokaisen sävelen, ponnistaa jokaisessa jousenvedossa kohti jotakin, mikä on yhtä aikaa intiimiä ja räjähtävää.
Opsahl esittää konsertissa omat teoksensa Tide ja Core. Molemmat kappaleet ovat vähän kuin eri maailmoja, jotka kuitenkin hengittävät samaa ilmaa. Tide aaltoilee herkkyyttä ja sykettä, kun taas Core iskee suoraan ytimeen, syvien sävelten ja voimatekstuurin kautta. Opsahlin soitossa on aaltojen liikettä: hiljaisia, odottavia nousuja ja äkkinäisiä, roihuavia purkauksia. Hänen oma sävelkielensä yhdistää klassisen minimalismin tarkkuutta, pohjoismaista melankoliaa ja nykymusiikin rohkeita tekstuureja. Konserttisalin intiimissä tilassa jokainen nyanssi ja kaari tuntuu olevan juuri sinua varten soitettu.
Fanitukseni on niin vahva, että konsertin jälkeen ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hankkia Opsahlin albumi Cytropia. Levy jatkaa samaa taikaa kuin konsertti Kuhmossa yhdistäen akustisen sellon ja elektroniset äänimaisemat. Cytropia kuljettaa kuulijan teknologian ja tradition, kehon ja äänen väliselle rajapinnalle. Se on rohkea ja herkkä yhtä aikaa. Kun kuuntelen albumia nyt, jokainen kappale vie minut jostain syystä takaisin Kuhmoon ja siihen hetkeen, jolloin huomasin olevani tämän artistin lumoissa.
Kuhmon kamarimusiikin erityisyys syntyy musiikkiartistien rohkeudesta ja heittäytymisestä ja juuri sitä Opsahl toi lavalle. Ja minä, minä olin myyty jo ennen kuin ensimmäinen Josefine Opsahlin kappale on lopussa. Fanityttö kerrasta ja for life.
IN ENGLISH
Josefine Opsahl electrified Kuhmo — a performance to fall for, instantly
The Kuhmo Chamber Music Festival’s concert at Kuhmo Hall on July 21 was one of those rare evenings when time seems to stop. Danish cellist‑composer Josefine Opsahl stepped onto the stage and, in an instant, the summer air inside the hall became charged with something electric.
She made an entrance in sleek black attire, high heels, and hair sculpted like a work of art, a look radiating confidence, artistry, and unapologetic style. The first bow stroke landed like a spark. My heart flipped, my mind shouted oh yes!, and just like that, I was a convert, a fangirl from the very first note.
Opsahl is no conventional cellist content to sit perfectly upright and deliver the score with polite precision. She inhabits each note, propelling every bow stroke towards something simultaneously intimate and explosive.
Her programme featured two of her own compositions, Tide and Core. They had some differencies, yet both seemed to breathe the same oxygen. Tide swelled with a tender pulse, its phrases ebbing and flowing like the sea. Core was its fierce counterpart, a plunge into the depths, dark sonorities and muscular textures driving straight to the listener’s centre. Opsahl’s sound world is a fusion of quiet, expectant swells and sudden, blazing surges, her compositional voice a marriage of classical minimalism’s clarity, Nordic melancholy, and the daring textures of contemporary music.
In Kuhmo Hall’s intimate Lentua Room, every nuance and inflection felt personal, as if each one was directed solely at you.
By the time the applause came, my admiration had crystallised into something more enduring. I left the hall clutching Opsahl’s album Cythopia, there was never any question. On record, she continues the magic of her live performance, weaving acoustic cello and electronic soundscapes into a seamless fabric. Cythopia occupies that fascinating threshold between technology and tradition, body and sound — bold yet delicate, futuristic yet deeply human. Listening now, each track carries me back to that July night in Kuhmo, to the exact moment I knew I’d been utterly won over.
The unique magic of the Kuhmo Chamber Music Festival lies in the fearlessness of its artists, their willingness to throw themselves fully into the music. Opsahl embodies that spirit. And me? I was sold before her first piece had even ended. Fangirl from the first moment, and for life.
manykissis.blog 