Olen viettänyt aikaa kotona enemmän kuin ikinä ennen koronapandemian jyllätessä. Olen jumittanut sosiaalisessa eristyksessä ja tuijottanut silmät itkusta sakeina kännykkään tallentamiani kuvia monenlaisista tapahtumista ja elämäntilanteista. Haluttaisi päästä hengittelemään ja kirmailemaan jonnekin kauas kodin ulkopuolelle.
Tiina Pietarilan novellikokoelma Milloin hän olisi vapaa? Tarinoita vapautumisista (Koikkela Kustannus) tarjoaa suloisia lukuhetkiä koronajumittelun täyttämiin päiviin. Ruukkilaisen Pietarilan esikoisteos koostuu kuudesta mukaansatempaavasta novellista. Novelleja yhdistävä teema on päähenkilöiden vapauden kaipuu, halu päästää irti jostain asiasta elämässä, tai kaipuu johonkin uuteen. Tunnelma on läpi kirjan salaperäinen ja tarinat sisältävät mielenkiintoisia välähdyksiä erilaisista elämäntilanteista.
Teosta lukiessa ei voi kyllästyä, sillä novellien tapahtumakirjo on laaja. On yllättäviä kohtaamisia monenlaisissa miljöissä, yliluonnollisia, painajaismaisia ja unenomaisia hetkiä sekä mielten järkkymisiä. On tarinoita uusien asioiden kukkaan puhkeamisesta, mutta myös luopumisista ja elämän loppumisesta. On surun murtamia hetkiä ja naurun täyttämiä päiviä. Tarinoista löytyy kosolti mystisiä miehiä ja naisia sekä sylejä, joihin hetkittäin sukelletaan.
Pietarilan teksti on yhdistelmä elämänmakuista, konkreettista asioiden kuvailua vivahteikkailla sanavalinnoilla maustettuna. Olen hetkittäin eksyksissä vauhdikkaita juonenkäänteitä lukiessani ja teos pitää juuri siksi otteessaan. Juuri kun luulen pudonneeni kelkasta, loksahtavat palaset oikeille kohdilleen ja imeydyn entistä syvemmälle novellien maailmaan. Pietarilan novellikokoelmaa lukiessa voi haistaa mökkipihan, metsän tai kaupungin sykkeen, tuntea auringon paahteen, kuulla meren suhinaa – ja unohtaa hetkeksi kaiken muun!
Sain kirjan arvostelukappaleen Koikkela Kustannukselta.
Tarinoita & tunteita Pohojois-Pohojammaalta!
manykissis.blog 